still alive

maanantai 18. toukokuuta 2009

Olen edelleen hengissä! Mopolla on tullut ajeltua, mutta olen onnistunut välttämään uusia törmäyksiä varsin lahjakkaasti. Loppuviikko meni tällaisissa tunnelmissa:
Perjantaina pelailtiin siskon kanssa. Ensin myyräpeliä, ja sitten Arvaa kukaa ja Muuttuvaa labyrinttia. Molemmat ovat lojuneet laatikoissaan monia, monia vuosia, ja oli vaihteeksi ihan hauskaa pelailla niitäkin. 

Lauantai meni luumuillessa, mutta sainpa aikaan jotain hyödyllistäkin! Illalla tuli vähän käväistyä tallilla, ja pääsin kokeilemaan hitsaamista! :D Kokemus oli melko järisyttävä, mutta kuten kuvasta näkyy, mutterit ovat nyt tukevasti kiinni käsijarrussa. (Voinpas nyt tästä eteenpäin leijua sillä, että onpa tullut vähän itsekin rakennettua tuota Kyllikkiä :P)
Sunnuntai menikin sitten taas radalla, tällä kertaa Rata-SM:n parissa. Kuvassa Legends-luokan symppiksiä pikkuautoja. 

Ja tässä astetta epäonnisempi biili, josta lähti heti startin jälkeen ekassa mutkassa rengas irti. Pisti kyllä vähän miettimään että mitä jos näin kävisi ihan katuajossa :S Mekin kun joskus ollaan jouduttu pysähtymään tien varteen sen takia kun tuntuu, että toinen etupyötä olisi lähdössä irti. Hui!

Tänään aion mennä työhaastatteluun. Aamulla jätin mopon nauttimaan auringonpaisteesta, ja koska bussikorttini viimeinen voimassaolopäivä oli eilen, taitaa tästä päivästä tulla pyöräilypäivä. Täytyy siis lähteä hyvissä ajoin, että ehdin käydä jossain wc:ssä (tai sovituskopissa :D) sukimassa hiukset ja puuteroimassa nenän haastattelukuntoon :) Sitä ennen voisin kopioida hygienia- ja anniskelupassitodistukseni (kertonee jotain hakemani työn luonteesta), niin on sitten tarvittaessa antaa niistä kopiot, jos lykästää, ja todistukset voisin muutenkin katsoa hyvissä ajoin valmiiksi.

Keskiviikkona täytyisi jaksaa taas mennä pyörähtämään koululle, pidetään vihdoin tuutoripalaveri ja kirjoitetaan sopimukset. Viime viikolla sain tuutoripaidan ja -merkin haalariin, ja parin viikon päästä onkin sitten ensimmäinen tuutorointimahdollisuus, kun meillä on valintakokeet! (Täytyykin muistaa laittaa päivämäärät ylös, niin muistan työhaastattelussa sanoa niistä.) Jännää. Viime perjantaina sain myös postissa hauskan yllätyksen, kun erään palstan kautta sain itselleni hieman kangasmerkkejä :) Haalarinihan ovat suorastaan luvattoman alastomat, niissä taitaa olla peräti kaksi merkkiä kiinni :D Ja kohta määrä taitaa ainakin kolminkertaistua, kun vaan saisin aikaiseksi ommella nuo uudetkin merkit kiinni. Se on vain uskomattoman aikaavievää puuhaa, muistan miten viime syksynä jätin ompelun jotain tapahtumaa edeltävään iltaan. sehän olisi niin pikku juttu, ja lopulta vietin jonkun kolmisen tuntia ommellen kahta merkkiä kiinni. Kannattanee alkaa siis ommella merkkejä jo nyt, jos vaikka saisin ne valintakokeisiin mennessä kiinnitettyä. Tosin, jos silloin on todella kuuma kuten viime vuonna, taidan luistaa haalarin käytöstä ja laittaa tuutoripaidan kaveriksi jotain kevyempää.

Mutta jei, täytynee keksiä jotain tekemistä, ettei aika mene vallan haastattelun jännittämiseen :D Oikeastaan voisinkin käydä kaupassa ja leipoa muffinsseja! Minun teki niitä mieli jo viime viikolla, mutten saanut aikaiseksi hakea kaupasta tummaa suklaata. Ehkäpä suunnistankin nyt kauppaan ja sen jälkeen sotken vähän keittiössä (ja tietysti postaan blogiin ohjeen & enemmän tai vähemmän edustavia kuvia valmiista muffinsseista).

0 kommenttia: