Vihdoinkin loma!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Käytiin sitten loman alkamisen kunniaksi vähän eksymässä :) Kuvien oli tarkoitus kertoa, missä kaikkialla ajeltiin, mutta jossain vaiheessa unohdin ottaa kuvia ja ilta pimenikin niin äkkiä, ettei tuolla pikkupokkarilla olisi saanut kelvollisia kuvia. Mutta näkeepä näistä kai edes vähän.





























Saman päivän iltana käytiin myös mökillä katsastamassa, miltä järven jää näyttää. Olihan se jo ihan jäässä, mutta itse en kyllä uskaltanut vielä kokeilla, miten kestävää se on.



Leivottuakin on tullut. Tein loman kunniaksi ranskanpastillimuffinsseja, jotka eivät kyllä lopulta olleet niin hienoja kuin etukäteen kuvittelin, pastillien väritkin katosivat uunissa jonnekin. Mutta ihan syötäviä niistä ainakin tuli! Nyt tekisi kovasti mieli tehdä oikein kunnon cupcakeja kuorrutuksineen kaikkineen, saa nähdä jos tässä lomalla saisin aikaiseksi senkin. Kuten myös blogin uudistamisen, tämäkin on jäänyt kivasti vaiheeseen...

cake wreck stories, part 2

torstai 23. heinäkuuta 2009

Tällainen kakku oli sitten sisältä:

Ja ihan hyvältä se maistuikin! Mansikkahillo + kermavaahto ei ehkä ollut mikään maailman fiksuin idea, mutta onneksi sitä oli varsin ohut kerros, niin se ei niin kovin haitannut.

Illalla hyppäsin pyörän selkään ja kävin kirjastossa hakemassa varaamani pilateskirjan ja -dvd:n. Matkalla erehdyin sitten käymään vähän kaupassa, oikeasti menin sinne katsomaan, missä hinnoissa jumppakuminauhat pyörivät, mutta arvasin jo melkein etukäteen, etten pysty lähtemään tyhjin käsin pois :D

Eli laukkuhan sieltä sitten tarttui mukaan. Olen jo parin kuukauden ajan yrittänyt etsiä uutta laukkua entisen räjähtäneen olkalaukkuni tilalle, ja viimein löysin yhden ihan kelvollisen ehdokkaan. Tämä ei tosin ole tarpeeksi tilava syksyä (koulua) varten, mutta menettelee muuten. Vähän pulleampi se saisi kyllä olla, mutta ehkä pärjään näinkin... On ainakin viimein joku kunnollinen siistimpi laukku, vaikka onhan tuo Marimekko-kassinikin ihan kiva, se vaan ei ole aivan nappivalinta ihan joka tilaisuuteen.

Huomenna starttaamme aamulla aikaisin ja vietämme päivän Alastaron moottoriradalla, jossa on DNSF:n (Datsun Nissan Sports cars of Finland, olisikohan?) ratapäivä. Kyllikki pääsee vihdosta viimein siis radalle! Jee. Tai no, en tiedä onko se niin jee, siinä ei ole edes hantin penkkiä eli kyytiinkään ei pääse, mutta onhan se kai kuitenkin ihan kiva, kun tuo miehenpuoliskoni pääsee vihdoin ja viimein koittamaan, onko autosta mihinkään, on sen eteen sen verran aikaa, vaivaa ja rahaa kuitenkin käytetty. Ajattelin ottaa paremman kamerani mukaan, mutta keksin juuri, ettei minulla ole siihen yhtään paristoja. Täytyy kysyä, jos herra kilpa-autoilija suostuisi minulle niitä sponsoroimaan, vaikka "maksuksi valokuvista" ;D Sadetta sinne on kyllä kai luvattu koko päiväksi, mutta voisin yrittää löytää sadetakkini jostain, niin ei ihan ala nakertaa.

Voi ny helkutti!

...eli kerta, jolloin yritin tehdä mansikkakermakakun.

Kaikki alkoi verrattain hyvin, löysin keittokirjasta (no, yläasteaikainen kotitalouden oppikirja) sokerikakun ohjeen, tein pohjan ja lykkäsin uuniin. Vaan mitä sainkaan sieltä ulos paistoajan kuluttua?

Niinpä. Eikä kakku näyttänyt sen paremmalta kuorittunakaan. Tai no, näytti, mutta siitä tuli samalla niin pirun ohut, etten saanut enää leikattua sitä kahtia.

Melkein jo luovutin, mutta päätin sitten kuitenkin yrittää uudelleen. Tällä kertaa heitin kirjat kaappiin ja tein taikinan ohjeella "Kolme munaa, saman verran jauhoja ja sokeria, lisäksi teelusikka leivinjauhetta". Aiemmasta viisastuneena laskin myös uunin lämpötilaa matalammaksi, ja jännityksellä odotin, millainen lopputulos tällä kertaa olisi.

Mahtavaa! Täydellisesti paistunut, tasainen, kuohkea ja ennen kaikkea juuri sopivan paksuinen kakkunen. Saisinkin oikein turbotäytekakun, peräti kolme kerrosta, niin isoa en ollutkaan koskaan aiemmin tehnyt :D

Tähän väliin voisin siis tarjota ohjeen (tai työselostuksen, en tiedä kannattaako tätä niin pitää ohjeena):

Mansikkakermakakku

1. pohja:

4 munaa
1½ dl jauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta

Paistetaan 200°C asteessa n. 30 min.

2. pohja:

3 munaa
saman verran (siis kuin munia, tilavuudeltaan) sokeria
saman verran jauhoja
reilu 1 tl leivinjauhetta

Paistetaan 175°C asteessa n. 30 min.

Lopputulokset (vasemmalla pohja 2, oikealla pohja 1):

(note to self: Älä enää luota kotitalouden oppikirjaan, vaan käytä mieluummin Googlea säästääksesi aikaa ja hermoja.)

Kostutukseen käytin reippaasti (liikaa? :D noin kolmisen desiä) Marlin Vital appelsiini-ananas-banaani-omena-passion -mehua. Se siitä mansikkakakusta? Mehu vain on niin hyvää, etten malttanut olla käyttämättä sitä.

Kasasin kakun jo kostuttaessani (kätevämpi laittaa jääkaappiin odottelemaan), ja laitoin ensimmäisen pohjan väliin, josko sen rumuutta ja mahdollista muuta epäkelpoutta ei sieltä oikein huomaa. Väriltään kakku muuttui kostuttaessa aika roimasti, onhan mehukin väriltään oranssinsävyistä tummankeltaista, mutta eipä siinä! 

Kakku sai tässä välissä venailla jääkaapissa parisen tuntia, jonka jälkeen aloin täyttää sitä. Alempaan väliin laitoin täytteeksi soseutetun banaanin, johon lisäsin jonkin verran kermavaahtoa.

Seuraavaan väliin laitoin mansikkahillon ja kermavaahdon sekoitusta ja mansikoita siivuina.

Alunperin ajatuksenani oli pursottaa kakun sivuille ihan jollain perustyllalla kermavaahtoa, mutta koska en ollutkaan enää yhtäkkiä varma, riittäisikö kermavaahto, tein kakusta epämääräisen kermavaahtomöykyn.

Koristelu meni, kuten aina, komeasti päin puuta. Mikä kakkujen koristelemisessa on niin pirun vaikeaa, etten koskaan onnistu siinä? Näin "tyylikäs" luomus tästä kakusta lopulta tuli:

Ai että, ai että... Huomaa kyllä, että on taas ollut muotoilija asialla. Not.
Koristelin kakun siis mansikanpuolikkailla, ja ripottelin päälle hieman mantelirouhetta, kun satuin löytämään kaapista mantelilastuja. Kakku olisi näyttänyt huomattavasti paremmalta (mm. vähemmän kekomaiselta), jos olisin vaan pursottanut reunat nätisti... Mutta maku on kai pääasia?

Maistaa en ole vielä uskaltanut, joten joutunen raportoimaan kauhukeittiön tuloksista maun osalta myöhemmin :D

Rakasta minua, kuiskaan hiljaa, sillä minulla on vain tämä likainen parketti

torstai 16. heinäkuuta 2009

Elämässäni on tuskin juuri muuta kuin ruoka... Ruoka ja työ. Ja kun yhdistetään ruoka ja työ (tai no, työkaverilta saadut vinkit), syntyy mitäs muutakaan kuin pannukakkuja!

Amerikkalaiset pannukakut (parisenkymmentä kipaletta) 

- 4 dl jauhoja  
- 3 rkl sokeria  
- 1 rkl leivinjauhetta  
- ½ tl suolaa  
- 2 tl vanilliinisokeria

- 3 - 4 dl maitoa  
- 2 munaa  
- 3 rkl juoksevaa kasvirasvavalmistetta (esim. Flora Culinesse) tai 1 rkl sulatettua voita ja 2 rkl ruokaöljyä  

1. Yhdistä kuivat aineet,  sekoita.

2. Lisää maito, voi, öljy ja munat. Sekoita, mutta älä vatkaa liikaa, ettei jauhojen gluteeni muodosta taikinaan sitkoa. Toisaalta, jos käytät gluteenittomia jauhoja kuten minä,  kannattaa ehkä siivilöidä jauhot maidon joukkoon, jos haluaa välttää jauhopaakut. Ne eivät kyllä toisaalta kovinkaan häiritse, ovat lähes mahdottomia huomata valmiissa pannareissa.

3. Paista pannulla noin kauhallinen taikinaa kerralla. Aloita paistaminen kuumimmalla lämpötilalla, ja pannun lämmettyä laske lämpötilaa noin puoleen lieden tehosta (itse laitan ensin levyn kuutoselle, annan pannun lämmetä ja käännän sitten kolmoselle, josta välillä neloselle ja takaisin kolmoselle, riippuen pannukakkujen väristä). Kaada taikina pannulle spiraalimaisena nauhana, jolloin pannukakusta tulee tasaisen paksu.

4. Odota, kunnes taikina alkaa kuplia - voit myös kurkistaa ja tarkistaa toisen puolen värin - käännä, ja paista hetki myös toiselta puolelta.

Ja sitten vähän muuta elämää. Tai no, elämää ja elämää, tätä se niin kutsuttu elämä nykyään on:

Aamutaivas 14.07. kello 04:43. Kuten kuvasta ehkä saattaa huomata, se on otettu keskustassa parkkipaikalla. Olen siis kahtakymmentä minuuttia aiemmin noussut sängystä, sitten kiskonut vaatteet niskaan, hypännyt auton rattiin ja saapunut parkkipaikalle.


Taidokkaasti ruutuun peruutettu auto. Onhan? Tiedän, se on kaikkea muuta kuin keskellä ruutua, mutta suorassa ainakin! Olen hävyttömän huono peruuttamaan parkkiruutuun - ja ajamaan auton taskuparkkiin - joten tämä on jo lähes loistava suoritus. Olen ottanut tavakseni harjoitella auton pakittamista ruutuun kiireettöminä työaamuina, jolloin parkkipaikalla ei ole (yleensä) ketään todistamassa törttöilyäni. Toistaiseksi olen saanut harjoitella rauhassa ja kokenut onnistumiseniloakin.


Näkymä työmatkalta, siltä jalankuljettavalta osuudelta siis. Tästä tallustan lähes joka päivä kaksi kertaa... Ellen sitten satu erehtymään käymään kaupassa, jolloin saatan kiertää korttelin verran etelämmästä. Tämä on kuitenkin varsin suora tie työpaikalleni, kunhan vain saan auton parkkipaikalla oikeaan rakoon, voin kävellä vain suoraan, suoraan ja suoraan ja olen perillä.

Tänään oli kuudes päivä putkeen töitä. Vielä on jäljellä kaksi... Ja siinä on melkein kaksi liikaa. Jalkojani särkee, oikea ranteeni on kipeä ja etenkin oikean käteni sormien nivelet ovat jotenkin kovin jäykät. Ei kiva. Tähän kun yhdistetään vielä neljän tunnin yöunet kahtena edellisenä yönä, kymmenen ja kahdeksan tunnin työpäivät kahtena edellisenä päivänä sekä epäsäännöllinen, huono ruokavalio, ei liene ihme, että toivoisin tämän jo loppuvan. Haluaisin vain kaatua sänkyyn ja nukkua välittämättä siitä, että aamulla tarvitsee herätä johonkin tiettyyn aikaan. Herään arkena 04:25, viikonloppuna 06:15 tai 07:15... Se on vähän liian aikaisin. Tai, ei muuten, mutta aikaisesta herätyksestä huolimatta en oikein osaa mennä ajoissa nukkumaan. Silloin se on kyllä vähän liian aikaisin. Nyt tosin väsyttää siihen malliin, että toivottavasti olen unessa seuraavan vartin sisään, kunhan saan koneen kiinni ja hampaat pestyä. Vielä yksi rutistus huomenna, sen jälkeen tuo pari tuntia myöhäisempi herätys tuntuu suorastaan ruhtinaalliselta. Jei.

Ällöttävää

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Mikä ihme tonnikalassa oikein on? Minun teki oikein mieli tonnikalaa (pitäisi opetella syömään sitä, tarvitsisin enemmän proteiinia) ja teinkin leivän, jossa oli alla siivu Realia, päällä 1/3 tonnikalapurkista (tonnikalaa vedessä) ja päällä pari siivua Edamia. Vaikka vähän epäilyttikin, niin oli kyllä hyvää! Nyt, ehkä vartti tuon leivän syömisen jälkeen, haistoin tonnikalan tuoksun sormissani ja olen lähes valmis oksentamaan, niin ällöttävältä se tuoksuu. Miksi?

Sama on tapahtunut aiemminkin. Poikaystäväni teki kerran jumalaisia tonnikalaleipiä uunissa, muistan todella pitäneeni niistä, mutta nyt pelkkä ajatuskin niistä ällöttää. Omituista.

Varsinainen merkinnän aihe tulee kuitenkin tässä:

Tomaattinen kanakeitto


Ei taaskaan esteettisesti kovinkaan kaunista, mutta maku! Ah. Kyllä.
Tällaisia aineksia iskin kattilaan tänään:

- 166 g uunissa paistettua broileria (kaksi koipea)
- ½ punainen paprika
- pieni sipuli
- pieni purkki (70 g) tomaattisosetta
- riisiä (ns. pikariisiä raakana desi)
- Knorr kanaliemikuutio
- kiinankaalia 61 g (abt 1/3 pienestä kiinankaalista)

Koska en todellakaan ole mikään huippukokki, noudatin taas maanmainiota ohjetta:

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi
2. Lisää kaikki ainekset, sekoita, anna kiehua kunnes riisi on kypsää ja keitto näyttää hyvältä.
3. Heitä mausteita (pippuria, valkosipulia) sekaan jossain välissä

Yritin kyllä vähän miettiä sitä, mikä aineksista tarvitsee eniten aikaa kypsyäkseen, mutten huomioinut sitä silti tarpeeksi, sillä sipulit jäivät hauskan puoliraaoiksi. 

Paprika on uusi suosikkini - vaikka olenkin aina pitänyt siitä raakana - olen tähän mennessä sekä paistanut pannulla että keittänyt sitä, ja aina onnistuu :)

Joo. Huomaa kyllä, että on loma! Joko syön koko ajan, mietin, mitä voisin seuraavaksi syödä, tai haaveilen siitä, että voisin syödä... Olen pyöräillytkin kyllä ihan kivasti, äsken heitin kevyen 26 km iltalenkin, oli kivaa vaikka välillä aavistuksen nakersikin polkea vastatuuleen. Reilusta kilometristä jäi vajaaksi, etten olisi saanut jo kahtasataa rikki!

Elämä? Onko se jotain syötävää?

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Niin arvattavaa! Niin arvattavaa! Näinhän se loma menee, kotona tietokoneen ja jääkaapin väliä ravaten :P No ei, ei toivottavasti. Tänään kävin koululla tuutoripalaverissa, ja töitä olen koko ajan hakenut ahkerasti, eli reipastun tässä kyllä vielä. Kutomisinspiraatiota pitäisi vain jostain saada, siellä se talvilomalla aloitettu huivi on vieläkin puissa... Huoh.

Maanantaina minusta tuli onnellinen uuden pyörän omistaja. Vanha pyöräni olikin jo reilut kymmenen vuotta vanha eikä enää ihan parhaassa terässä, joten otin viestin "Mulla olis täällä sulle nyt tosi hyvä pyörä!" ilolla vastaan ja tartuin tilaisuuteen. Näinpä minulla onkin tätä nykyä sitten tällainen menopeli, Corratecin X-trail Cross Base Lady vuosimallia 2007 :) Liikaa hienolta kuulostavia sanoja, kyllä, ja liikaa hienoja, suorastaan hifistelyyn taipuvaisia ominaisuuksia ja osia, mutta kelpaapa ainakin ajella! Nyt pyörä tosin on vielä huollossa, siihen ei ole muka vielä löytynyt hyviä lokasuojia (hifistelyä, sanon minä! olisin kelpuuttanut jo ensimmäisen minulle näytetyn version, mutta eihän se herra pyöränkorjaajahuoltajalle käynyt, olivat kuulemma liian rumat), mutta ehkä kohta saan sen kotiin ja pääsen aloittamaan aktiivisemman pyöräilyn. Sain viimein matka/nopeusmittarinkin, niin tulee sitten ajelusta vähän mielekkäämpää.

Varsinainen postauksen aihe on kuitenkin tämä:
Onnistuin kerrankin tekemään hyvää salaattia! Ja oikein jumalaisen hyvää siitä tulikin, vaikka salaatin kokoaminen oli kyllä niin helppoa, ettei sitä juuri voi edes ruuanlaitoksi kutsua.
Ainekset olivat simppeliäkin simppelimmät, jäävuorisalaattia, paprikaa, tomaattia, maissilastuja, mietoa tacokastiketta ja broilersuikaleita (unohdin näemmä kurkun kokonaan, en edes huomannut sitä syödessä). Päätin kerrankin oikein törsätä ja ostin oikein Kariniemen kananpoikaa sen tavallisen Poutun sijaan, ja oli kyllä nappivalinta! Paketin päällä luki vain Kariniemen Kananpojan paistisuikaleet, marinoitu, ja olivat kyllä niin mahtavia! Olen jokseenkin koko ikäni syönyt vain hunaja- ja mandariinimarinoitua broileria, joten tämä erilainen marinadi (paprika, sinapinsiemen, mustapippuri, valkosipuli, sipuli) maistui todellakin hyvältä. Tätä ostan uudelleenkin! 450 g:n rasia oli vaikkapa sen 2,89€, ja jos sen jakaa kahteen ruokailuun (tai kahdelle hengelle), saa sen ehkä sittenkin jotenkin ujutettua köyhään opiskelijabudjettiin. Nam!

Kesätöistä ei sitten kuulunutkaan mitään, vaikka piti. Taisi käydä niin, että vain valitulle ilmoitettiin... No, ei voi mitään, uutta matoa koukkuun vain :) Töitä etsiessä on hyvä kasvattaa kuntoa ja tutkia kotiseutua tarkemmin pyörän selästä, joten molempi parempi. Kyllä tämä tästä.

muffinssejapuffinsseja!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Banaanisuklaamuffinssit

Tarvitset:

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja (vehnäjauhoja)
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojuomajauhetta (ap. ohjeen mukaan 2 rkl tummaa kaakaojauhetta)
n 75 g sulatettua rasvaa (reilu ½ desiä juoksevaa kasvirasvavalmistetta eli vaikkapa Flora Culinessea)
1 rkl maitoa (tai kermaa, jos et ole köyhä opiskelija)
2 banaania (ap. ohje ehdotti 1 iso / 1½ pientä)
2 tl sitruunamehua
n. 50 g tummaa suklaata (  70 g! 100 g! suklaata ei koskaan voi olla liikaa)

Tee näin:

1. Vaahdota sokeri ja munat
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi vaahdon joukkoon, kääntele varovasti (niinpä!)  sekaisin
3. Soseuta banaani, lisää sitruunamehu (Tai älä lisää, jos et muista tai se on loppu.). Lisää banaani maitoon tai maito banaaniin.
4. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi, varo sormia!
5. Sekoita banaanimaito, sulatettu margariinirasva ja suklaarouhe, lisää sen jälkeen taikinan joukkoon, kääntele lusikalla varovasti (taas!) sekaisin
6. Jaa taikina muotteihin, paista 200 °C:ssa 12 - 15 minuuttia


Ensimmäisessä kuvassa tämän päiväinen tuotos, alemmassa kuvassa joskus aiemmin leivottu kaveri. Tällä kertaa en löytänyt mistään kunnon kaakaojauhetta, joten roiskin sekaan O'Boyta ihan mielin määrin. Pirkan amerikanmuffinssivuokiakin oli vain yksi, joten jouduin käyttämään noita pienempiä, joissa muffinsseista tulee aina epämääräisiä lättysiä. Tänään käytin Pandan tummaa suklaata, aiemmin olen käyttänyt (kuten kuvasta ehkä huomaa ;D) Fazerin suklaata. Maku on kunnon kaakaojauheen puuttumisesta huolimatta varsin hyvä, olen jo aika monta ehtinyt tässä päivän aikana tuhota :)

Niin ja joo, ohje on alunperin Marien käsialaa.

Työhaastattelu oli ja meni, nyt vain odottelen huomista ja tietoa siitä, sainko paikan vai en. Peukut pystyyn!