perjantai 22. toukokuuta 2009
Välillä on vaikea olla. Kovin vaikeaa. Päivät ovat tahmeita ja venyviä, ne kestävät, kestävät ja kestävät, ja kun päivä viimein kääntyy iltaan, on luvassa toinen rupeama rauhatonta odotusta.
En osaa olla lomalla, en osaa olla tekemättä mitään. Eilen halusin mennä katsomaan stand up -esitystä mutta se oli loppuunmyyty, päädyin pelaamaan biljardia. Tänään olen ollut, ollut ja kärsinyt, odottanut, miettinyt, tuskastunut ajatuksiini. Eilen ei ollut hyvä päivä. Varsinkin ilta oli huono, omalla tavallaan, ja se sama jatkui aamuunkin. Mikä järki tässä on? Sitä mietin pitkään yöhön, olin hankala, inhottava, kaikki oli huonosti.
Pitäisi keksiä jotain tekemistä, saada töitä, lakata ajattelemasta, kaikki olisi paremmin.
Laventelit voivat hyvin. Melkein tapoin ne, ihmettelin miten hienosti alkanut kasvu tyrehtyi ja pienet kasvinalut alkoivat yksi toisensa jälkeen kuolla. Sitten tajusin muuttaa kasvimaani keittiöön, alati avointen verhojen eteen, valohoitoon. Jo muutamassa päivässä pienet laventelini ovat vahvistuneet huomattavasti, lehdet ovat kasvaneet, varret oienneet, niistä tulee ehkä sittenkin vielä oikeita kasveja.
Kahden viikon päästä valintakokeet. Tunnen huomattavaa helpotusta, ettei tulevaisuuteni aivan täysin riipu niistä ei, ei enää, ei tänä keväänä. Olen jo sisällä, turvassa, ja pian joukkoomme liittyy kuusikymmentä uutta. Tervetuloa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti