koruja koruja koruja

torstai 6. elokuuta 2009

Tänään aamulla postisetä toi jälleen kivan kirjeen! Sain siis alkuviikosta tilaamani korvakorutarvikkeet, kahta kokoa hopeoituja korvakorutappeja sekä korupiikkejä.

Tilaus tuli yllättävän nopeasti, sillä tilasin korut muistaakseni maanantaina (?), ja maksu kulki pankista toiseen, joka sekin ottaa ainakin sen yhden työpäivän. Ihanan nopeaa palvelua siis! Yllätyksekseni sain tilauksen mukana myös pienen yllätyspussin:

Tarvikkeet tilasin siis Kirjohelmestä, ja tulen aivan varmasti käyttämään heidän nettikauppaansa jatkossakin.

Pienen askartelutuokion jälkeen epämääräinen kasa massapalleroita oli muuttunut tällaiseksi:

Ja korut yksitellen, ensin korvakorut. Osasta on korvakuva koon hahmottamiseksi, ja ne, joista ei sitä ole (yksiväriset pienet pallot) ovat samankokoisia kuin toisena olevat turkoosivioletit palleroiset.

Ja sitten rintakorukokeilut (aika järkyttäviä...):

Korvakorut olivat jotenkin yllättävän järeän kokoisia. Tai no, itsehän olen ne alusta asti tehnyt, mutta silti isoimpien korujen näyttävä koko jotenkin yllätti :P Pienet pallot sen sijaan ovat mielestäni mitä mainioimmat! Aivan ihanat, suloiset. Pidän erityisesti vaaleanpunaisista hattaranvärisistä ja mustikansinisistä, mutta eivät muutkaan hullumpia ole. Isojen pallokorvisten värisekoitus on myös mielestäni varsin onnistunut, eikä spiraalikoruissakaan ole vikaa... Varsin onnistunut kokeilu siis!

Liimaukset tosin pettivät osassa kun kokeilin niitä, täytyy ensi kerralla olla siis tarkempi liimauksessa.

5 kommenttia:

Tiivi kirjoitti...

Millaista liimaa käytit?

Milla kirjoitti...

moi jonna^^
ai säkin oot alannu tekemään koruja:)
kivoja ovat! :)
mitä sun kesään kuuluu?:)

Milla kirjoitti...

En muista ootko jo käyny mun blogissa, mutta tuossa on linkki:)
http://millamilla.vuodatus.net/

hmm.. saa nähkä toimiiko se.. en oo mikään atk-ihmelapsi ^^D

Jonna kirjoitti...

Tiivi, ihan tavallista kontaktiliimaa, tosin olin liimaamisessa hieman malttamaton ja niinpä joistain liimauksista tuli hieman huteria :D Kuumaliima oli toinen vaihtoehtoni, ja aionkin kokeilla sitä, jos nämä liimaukset alkavat nyt urakalla pettämään.

Milla kirjoitti...

kiitos kiitos^^P
jaas, mitäs sie oot ollu edustamassa?:) oliko koululla joku vierailu vai? mäki siellä ykspäivä poikkesin, ku markulle näytin vähä hämeenlinnaa.. käytiin sitten linnassakin:) -joka oli kyllä niin turhin reissu ikinä!