running out of time

torstai 10. syyskuuta 2009

Huomenna Habitareen! Jei. Olen kyllä aika melkoisessa nuhassa (kuumetta ei onneksi ole), mutta eiköhän siitä tule ihan kiva, ja toivon mukaan tuotteliaskin reissu. Sen näkee sitten huomenna. Aion olla heti aamusta reipas ja käydä töissä (siellä mennee korkeintaan 3h), eli jos yhdeksän aikaan selviäisin töihin, olisin puolenpäivän aikaan valmis. Olen jo etukäteen miettinyt, että voisin mennä 12:49lähtevällä junalla (matka kestää tunnin), mutta hmmmm! Sen näkee sitten. Toisaalta saapuminen vasta kolmen aikaankaan ei olisi paha, ovathan messut kuitenkin seitsemään auki. Saa nähdä, saa nähdä. Toivottavasti en vain yön aikana kehitä itselleni mitään pahempaa tautia mistään.

Tahtoisin kovasti tietää, mistä löytäisin puuttuvat pari (monta!) tonnia, jotta voisin vähän varustautua tulevaa varten. Tahtoisin Canonin EOS 450D:n ja siihenkin mielellään ainakin sen 55 - 200 mm putken, joku makrokin olisi kiva, uudelle läppärillekin olisi käyttöä, ja sitten olisi Adobe CS4. Olen toistaiseksi menettänyt sydämeni vasta Illustratorille, mutta jahka opinnot etenevät, uskon, että tulen haluamaan myös Photoshopin ja Indesignin. Niillä ehkä jo pärjäisikin sitten.

Nyt on jo pienimuotoista paniikkia inspiraation puutteen johdosta ilmassa, mutten aio antautua vielä. Kyllä se inspis vielä jostain löytyy! Toivottavasti vain pian, ei olisi ihan loputtomasti aikaa odotella. Mutta ehkä nyt viikonlopun yli ainakin. Se onkin myös jännä juttu, ensimmäinen ihan vapaa ja suunnitelmaton viikonloppu ties miten pitkään aikaan! Melkein ensimmäinen koko kesänä, paitsi että nyt on jo syksy. Silti. Ihanaa, tykkään. Paitsi lauantaina pitää kyllä vääntäytyä niin ylös sängystä, että ehdin käydä Eurokankaassa hakemassa polyesteriä maanantain tunteja varten, mutta Eurokangas taitaa mennä kolmelta kiinni, eli ihan hyvin voin nukkua ainakin yhteen. Mahtavaa!

0 kommenttia: