elämää pimeyden jälkeen

tiistai 3. helmikuuta 2009

Onpas taas tullut laiskoteltua!
Tai no, on ja ei. Ajatustyötä olen kyllä tehnyt kovin, mutta ajatusten näkyväksi tekeminen on vähän jäänyt... Ja siihen nimenomaan pitäisi panostaa :S Ryhtiliike, ryhtiliike!

Jos vaikka pari kuvaa tähän väliin. Vuoden alusta alkoi myös uusi oppiaine, esitystekniikka, ja tässä muutama kuva kollaasitehtävästä. Arvaisikohan kukaan, minkä aiheiden pohjalta nämä on tehty? ;)





Tämän kevään projektina meillä on... huopa. Enemmänkin merkityksessä peite, kuin huopahuopa. Mutta huopa joka tapauksessa.
Ensimmäinen vaihe on jo aluillaan, eli olen saanut tehtyä koeloimen ja rakennettua sen atk-avusteisiin puihin. Weavepointiin ollaan tutustuttu pitkin syksyä ja talvea, ja torstaina toivottavasti pääsen tekemään sillä jo ensimmäisen mallin, joka sitten siirretään puiden koneeseen :)

Torstaiksi pitäisi myös kasata alustava planssi, ja sen suhteen on pientä stressiä... En taas ole ajatellut riittävästi (ja ennen kaikkea unohtanut luonnoskirjan!), eli nyt pitäisi pikku hiljaa tehdä päätöksiä. Prosessin aluksi tein tietysti sen virheen, että kävin kaupoissa tutkimassa jo olemassa olevia huopia, ja rakastuin yhteen... Ei näin! Nyt siis toivon, että saisin jostain ylimääräisen 40€, jonka voisin tuhlata Askon Shetland-huopaan. Se on vain niin kertakaikkisen pehmeä ja miellyttävän tuntuinen, etten voi vastustaa sitä :D Mutta tästä huolimatta yritän keskittyä oman huopani suunnitteluun kunnolla, enkä tee siitä mitään shetlandkopiota.

Tästä työstä pitäisi sitten tehdä myös TSTP-portfolio, eli senkin suhteen luonnoskirjan työstäminen tulisi nyt pitää visusti mielessä, ja myös toteuttaa sitä aina tilaisuuden tullen. Joka ilta havahdun ajatukseen, etten tänäänkään tehnyt taas sivuakaan luonnoskirjaan, enkä ikuisesti voi vain lykätä sen tekoa seuraavaan päivään. Mutta ehkä nyt, kun olen tunnustanut ongelman julkisesti, peittoan sen?

Koulun lisäksi olen onnistunut hankkimaan muutakin elämää uuden harrastuksen muodossa: http://www.karateseura.fi/. Tai no, sinänsä uuden, tulihan tuota nuorempana harrasteltua parikin vuotta, mutta nyt sain taas itseäni niskasta kiinni.

0 kommenttia: