torstai 16. heinäkuuta 2009
Elämässäni on tuskin juuri muuta kuin ruoka... Ruoka ja työ. Ja kun yhdistetään ruoka ja työ (tai no, työkaverilta saadut vinkit), syntyy mitäs muutakaan kuin pannukakkuja!
Amerikkalaiset pannukakut (parisenkymmentä kipaletta)
- 4 dl jauhoja
- 3 rkl sokeria
- 1 rkl leivinjauhetta
- ½ tl suolaa
- 2 tl vanilliinisokeria
- 3 - 4 dl maitoa
- 2 munaa
- 3 rkl juoksevaa kasvirasvavalmistetta (esim. Flora Culinesse) tai 1 rkl sulatettua voita ja 2 rkl ruokaöljyä
1. Yhdistä kuivat aineet, sekoita.
2. Lisää maito, voi, öljy ja munat. Sekoita, mutta älä vatkaa liikaa, ettei jauhojen gluteeni muodosta taikinaan sitkoa. Toisaalta, jos käytät gluteenittomia jauhoja kuten minä, kannattaa ehkä siivilöidä jauhot maidon joukkoon, jos haluaa välttää jauhopaakut. Ne eivät kyllä toisaalta kovinkaan häiritse, ovat lähes mahdottomia huomata valmiissa pannareissa.
3. Paista pannulla noin kauhallinen taikinaa kerralla. Aloita paistaminen kuumimmalla lämpötilalla, ja pannun lämmettyä laske lämpötilaa noin puoleen lieden tehosta (itse laitan ensin levyn kuutoselle, annan pannun lämmetä ja käännän sitten kolmoselle, josta välillä neloselle ja takaisin kolmoselle, riippuen pannukakkujen väristä). Kaada taikina pannulle spiraalimaisena nauhana, jolloin pannukakusta tulee tasaisen paksu.
4. Odota, kunnes taikina alkaa kuplia - voit myös kurkistaa ja tarkistaa toisen puolen värin - käännä, ja paista hetki myös toiselta puolelta.
Ja sitten vähän muuta elämää. Tai no, elämää ja elämää, tätä se niin kutsuttu elämä nykyään on:
Aamutaivas 14.07. kello 04:43. Kuten kuvasta ehkä saattaa huomata, se on otettu keskustassa parkkipaikalla. Olen siis kahtakymmentä minuuttia aiemmin noussut sängystä, sitten kiskonut vaatteet niskaan, hypännyt auton rattiin ja saapunut parkkipaikalle.
Taidokkaasti ruutuun peruutettu auto. Onhan? Tiedän, se on kaikkea muuta kuin keskellä ruutua, mutta suorassa ainakin! Olen hävyttömän huono peruuttamaan parkkiruutuun - ja ajamaan auton taskuparkkiin - joten tämä on jo lähes loistava suoritus. Olen ottanut tavakseni harjoitella auton pakittamista ruutuun kiireettöminä työaamuina, jolloin parkkipaikalla ei ole (yleensä) ketään todistamassa törttöilyäni. Toistaiseksi olen saanut harjoitella rauhassa ja kokenut onnistumiseniloakin.
Näkymä työmatkalta, siltä jalankuljettavalta osuudelta siis. Tästä tallustan lähes joka päivä kaksi kertaa... Ellen sitten satu erehtymään käymään kaupassa, jolloin saatan kiertää korttelin verran etelämmästä. Tämä on kuitenkin varsin suora tie työpaikalleni, kunhan vain saan auton parkkipaikalla oikeaan rakoon, voin kävellä vain suoraan, suoraan ja suoraan ja olen perillä.
Tänään oli kuudes päivä putkeen töitä. Vielä on jäljellä kaksi... Ja siinä on melkein kaksi liikaa. Jalkojani särkee, oikea ranteeni on kipeä ja etenkin oikean käteni sormien nivelet ovat jotenkin kovin jäykät. Ei kiva. Tähän kun yhdistetään vielä neljän tunnin yöunet kahtena edellisenä yönä, kymmenen ja kahdeksan tunnin työpäivät kahtena edellisenä päivänä sekä epäsäännöllinen, huono ruokavalio, ei liene ihme, että toivoisin tämän jo loppuvan. Haluaisin vain kaatua sänkyyn ja nukkua välittämättä siitä, että aamulla tarvitsee herätä johonkin tiettyyn aikaan. Herään arkena 04:25, viikonloppuna 06:15 tai 07:15... Se on vähän liian aikaisin. Tai, ei muuten, mutta aikaisesta herätyksestä huolimatta en oikein osaa mennä ajoissa nukkumaan. Silloin se on kyllä vähän liian aikaisin. Nyt tosin väsyttää siihen malliin, että toivottavasti olen unessa seuraavan vartin sisään, kunhan saan koneen kiinni ja hampaat pestyä. Vielä yksi rutistus huomenna, sen jälkeen tuo pari tuntia myöhäisempi herätys tuntuu suorastaan ruhtinaalliselta. Jei.
