viimeinkin joululoma!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Eipä tarvinnut buranaa tällä kertaa, värjäys meni ihan kivuttomasti :) Tänään värjäsin sitten kerän Novitan Isoveli-lankaa:

Värin piti olla lähinnä sellainen vanha roosa, ei siis yhtä pinkki kuin kuvassa... Ja sellainen se varmaan kuivuttuaan onkin. Kuvassa näkyy kerän alapuolella myös muutama lanka jotain muuta lankaa, jolla piti vertailla värin tarttuvuutta. Pienemmän lankanipun olisi kaiketi pitänyt tulla tummemmaksi ja värikylläisemmäksi kun varsinaisen materiaalin, mutta toisin kävi :D

Kerään jäi varsinkin sisälle vaaleita kohtia, koska en juurikaan halunnut sekotella sitä. Tuloksena siis toivottavasti nätisti epätasaisenkirjava lanka :) Aion neuloa siitä jotain aika pian, jotta näen, millainen väristä tuli.

Lopuksi pari kuvaa viime kertaisista värjäilyistä:


Värikolmio ei ole ihan täydellinen, eli ylhäältä puuttuu vielä keltainen.

Mutta, viimeinkin joululoma! Se tosin ei tarkoita lomaa käsitöistä... Lapasia olisi neulottavina vielä puolitoista, ja kynsikkäisiin pitäisi neuloa sormet. Kaitaliinoihin pitäisi myös jaksaa näprätä solmuja ja siistiä hapsut... No, onhan tässä aikaa, viikonlopun voinen ottaa aika rennosti, jos alkuviikosta jaksaisi sitten olla vielä reipas.

Ajatukset pyörivät kyllä myös joulun jälkeisessä ajassa. Ensimmäisen viikon aikana pitäisi saada pilkottua Utopia-koeloimi paloihin & viimeisteltyä palojen reunat, ja samoin myös varsinainen Utopia-työ pitäisi saada valmiiksi. Eilen kävin hankkimassa onneksi jo pätkän Finnfoamia (styroksin sijaan), ja jos viikonloppuna saisin hankittua taustakankaan, olisinkin jo melkein voiton puolella työn suhteen.

Joulun ajaksi taidan hiljetä, joten jouluja jokaiselle, joka tätä erehtyy lukemaan :) 
Ensi vuonna voin sitten yrittää jatkaa blogin kanssa entistä aktiivisempana.

0 kommenttia: