Päivitykset, anyone?

maanantai 10. marraskuuta 2008

Niinpä niin, onpas taas jäänyt päivittämättä.

Utopia-koeloimen kanssa olen taistellut. Se on nyt valmis. Lähempi (ja kauempikin) tarkastelu paljasti, ettei siitä tulekaan yhtään sitä, mitä haluaisin! Onneksi sain lyötyä vähemmän viisaan pääni yhteen erään viisaamman pään kanssa, ja sain loistavan jatkokehitysidean varsinaiselle työlle. Jatkoa varten tilasin lisää Rohdin 4:sta, se kun perkule pääsi loppumaan jo varsinaista lointa tehdessäni! Leveys jäi onneksi vain yhdeksästä langasta kiinni, ja kun tiheys loimessa on 4 l / cm, niin enpä kovin montaa senttiä menettänyt. Uusi ideani tulee sitä paitsi tekemään työstäni vielä leveämmän, joten se siitä :D

Yhteisloimista olen aloitellut ryijyä. Lainasin äidin vanhasta lankapussista muutaman ihanan kirkkaan ja räiskyvänvärisen lankakerän lopun, ja vietin perjantaina antoisan iltapäivän ryijyn kimpussa. Sain siitä suunnilleen puolet valmiiksi, eli toinen parituntinen, ja se kammotus on ohi.

Tänään sitten vähän ryhdistäydyin ja kohensin blogin ulkoasua. Ei ihan sitä mitä haen, mutta kelvannee edes hetkeksi. Täytyy ottaa vaikka koululla vähän lisää aiheeseen sopivia kuvia, ja jatkaa ulkoasun kehittelyä myöhemmin.

Havahduin tänään myös siihen, että pitäisi pikku hiljaa alkaa suunnitella tekstiilikorua, sekin kun pitäisi tässä vielä ennen joulua saada tehtyä. Vaan mitäpä tekisin? Mielessä pyörii koko ajan vain huovutus, mutta koru tyyliä "huovutettuja palloja siimaan pujotettuna" ei nyt oikein taida olla sitä, mitä haluaisin.
Täytyy varmaankin laittaa Google laulamaan ja metsästää ideoita.

0 kommenttia: